sunnuntai 20. syyskuuta 2015

#15 Kaksi kärpästä yhdellä iskulla

Nyt viime ja tämän viikon tunneista tuntipostausta.

Viime viikon torstaina menin tunnilla Verdillä. Meillä oli tietenkin estetunti, mutta menimme lähinnä puomeja ja kavalettejä. Toinen uusista opettajistamme, Pauliina, piti meille tunnin, mikä oli kivaa vaihtelua.


Teimme aluksi käynnissä ympyröitä ja väistöjä puomien yli, koska tehtävä on hankala selittää, niin piirsin sen. Tultiin myös muutaman kerran kolmikaarisella puomien yli. Verdi jäi vähän pitkäksi ja vinoksi joten täysi työ oli saada se kunnolla avuille. Verrytelyssä laukassa vaan rennosti kevyessä istunnassa molempiin suuntiin. Verdi jäi vähän pohkeen taakse, mutta oli silti ihan ok.

Verkan jälkeen tultiin ensin ravissa kolme kaarevilla urilla olevaa puomikasaa, jonka jälkeen samat puomikasat laukassa ja vaihdoilla. Sitten esteet nousivat pikkupystyiksi ja ensimmäiseltä esteeltä käännyttiin oikealle ympyrä ja toiselta vasemmalle ympyrä, jolloin saatiin vaihtoihin vähän pelivaraa. Esteet tultiin myös suoraan, ilman ympyröitä. Puomikasoilla en saanut Verdiä vaihtamaan, kun vasta kasan jälkeen, pikkuesteillä vaihdot meni hyvin vaikka pari vähän isompaa loikkaa tulikin.

Edellisen tehtävän jälkeen tulimme vielä kolmikaarisella kiemurauralla vaihtoja puomien avustuksella. Toki Verdi vaihtoi taas vasta puomin jälkeen ja takapääkin oli aika köykäinen että sai kyllä tehdä töitä selässä pysymiseen. Tunti meni ihan ok, hieman vetelää menoa oli vaikka Verdillä oli edellinen päivä ollut vapaa.


Sitten tämän viikon tuntiin. Olin poikkeuksellisesti jo keskiviikkona hyppäämässä, sillä meillä oli Talent- kokous johon menin vielä tunnin jälkeen. Menin Jerryllä, mikä ei nyt suuri ihme olekkaan.

Aluksi ravissa tehtiin isoja ympyröitä ja vähän taivuteltiin hevosia itsenäisesti molempiin suuntiin. Sitten tultiin muutaman kerran ravipuomeja sekä ravissa kavaletin yli, jonka jälkeen ruvettiin verkkaamaan laukassa. Laukassa tehtiin isoja ympyröitä sekä muutamia kertoja kavaletin yli kummastakin suuntaa. Jerry oli verkassa hyvin kuulolla, vaikka menohaluja oli. Sen verran kyllä vapaat huomasi että jäi laukassa varsinkin painamaan kädelle ja sitten meni välillä vähän liian syvälle ja tyhjäksi edestä. Oli kuitenkin ihan hyvä.

Verrytellyn jälkeen pienet välikäynnit ja verkkahypyt noin 50-60 cm korkeudella. Aloitettiin vasemmasta kierroksesta kaksi kertaa, kerran isommalla ja kerran pienemmällä tiellä, pystyn yli ympyrällä. Sitten kerran vasemmasta sama pysty, josta keskellä olevalle ristikolle, jossa laukanvaihto ja oikealle ja pysty kaarevalla tiellä. Oikeassa kierroksessa tultiin okseri, ristikko ja pysty ns. ympyrällä ja vielä näiden jälkeen tultiin okseri-okserilinja. Ja siis jokainen näistä tultiin eri tehtävinä. Jerry oli ihan kivasti kuulolla ja lähti huonoistakin paikoista ihan mielellään hyppyyn, eikä vetänyt samantien liinoja kiinni, mitä se joskus tuppaa tekemään.

Verkkahyppyjen jälkeen hypättiin rata, joka on videolla mutta kolme ensimmäistä estettä puuttuu. Hyppäsin siis noin 80-90cm korkeudella ja viimeisen okserin Sanna-Mari nosti metriin. Rata alkoi vasemmasta kierroksesta pystyllä johon tulin itse tosi huonosti ja aloitin sitten alusta kokonaan, poni kyllä hyppäsi kiltisti vaikka itse sähläsin. Toisen kerran paremmin asialla ja matka jatkui kaarevalla ristikolle, josta taas oikealle kaarevalla ja okseri. Sitten videolta lähtee seuraavasta esteestä eli pysty, kaareva ristikolle ja siitä vasemmalle ja kaarevalla okserille. Okserin jälkeen kavaletti (jonka unohdin, sen takia ympyrä välissä) ja kavaletilta kaareva tie pysty-pysty linjalle ja siitä okseri-okseri linjalle. Kaarevat menivät omalta osaltani ihan päin mäntyä, kun joka esteelle tultiin lähelle. Onneksi poni tsemppasi kaikista yli. Suorat linjat menivät omasta mielestäni aika hyvin, ja molempiin tuli tasaiset 8 laukkaa. Tulin vielä kaarevat uudestaan ja ne onnistuivat vähän paremmin.

                             

 Lopuksi vain keventelin rennoksi eteenalas ja käveltiin pitkään. Kokonaisuudessaan Jerry oli tosi hyvä, itse jäin vaan välillä matkustelmaan. Onneksi poni edes oli asialla. Sanna-Mari sanoikin että Jerrylle teki pieni loma ihan hyvää kun se oli taas asialla tekemässä töitä.




2 kommenttia:

  1. Kunnia taitavalle kuvaajalle! Eiku mitä... ;D

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista