sunnuntai 9. elokuuta 2015

#5 Elämäni hevosaakkoset

Tälläisiä postauksia on varmasti jokaisessa vastaan tulevassa blogissa, mutta päätin silti itsekkin tämän tehdä. Nimittäin jotain on pakko tavallisten tallipostausten sekaan, mutta jotta ei tehdä tästä mulle liian helppoa, niin sanat liittyvät tavalla tai toisella hevosiin ja talleiluun.

Alkeistunti, sieltähän kaikki aloittaa niin myös minäkin. Alkeistunneilta päästyäni olen joutunut tai saanut, miten sen haluaa ottaa, auttaa sitten itseäni pienempiä uusia heppatyttöjä ja -poikia.

Betadine, sen kanssa on tullut vaikka kuinka monta kertaa lotrattua milloin vähän pienempien, milloin isompien haavojen putsauksessa tai hauteissa.

Charles Owen, kypäräni on tämän merkkinen.

Donna, poni jolta tipuin elämäni ensimmäisen kerran.

Esteratsastus, SE jos jokin on elämää!

Filou, Alavuden ratsastuskoulusta eniten mieleen jäänyt poni, jolla hyppäsin elämäni ensimmäisen maastoestetunnin.


Gägi- kuolaimet. Ovat ihan hyvät, jos ne sopii hevoselle, mutta itsellä näistä ei kauheasti kokemusta ole, toki hauska muisto liittyen ratsastukseni alkuaikoihin..

Heinä, mikäs sen parempaa kun heinän tuoksu ja hirnuvat hevoset kun niille tuo ruokaa. Johan sitä parissa tunnissa kerkesi nälkä tulla. Allergiaoireet heinään liittyen ei sitten olekkaan niin kivoja.

Istunta, asia jota voi aina parantaa ja siltikään se ei ikinä ole hyvä. Minä istunta friikkinä en ole tyytyväinen mihinkään.. Tai sitten yhtä asiaa korjatessa tulee kymmenen uutta.

Juoksutus, tämä oli vaikea kohta päättää laitanko Jerryn vai en.. mutta Y on vielä käyttämättä. Juoksutus siksi, että se on yksi hyödyllisistä taidoista, mitä olen opettelut ja kaikille hevosille tekee hyvää välillä liikkua ilman ratsastajan painoa selässään.

Kenttäratsastus, yksi lajista hurmioitunut ilmoittautuu! Ainut ongelma tässä on se että ei pääse maastoesteitä kauheasti hyppäämään..

Laukka, ehdottomasti kivoin askellaji, ainakin kun saa mennä lujaa!

Maastoilu, jotain rentouttavaa hyvällä porukalla pitkä lenkki ja pari vauhdikasta laukkasuoraa.. Mitäpä sitä muuta edes tarvitsisi?

Nenä, hevosen siis, pitäisi pysyä luotiviivalla. Tässä vielä paljon treenattavaa.

Okseri, minulle mieluisin estetyyppi.


Ponit, nuo pirulliset otukset jotka ovat syöpyneet ikuisen ponitytön sydämeen.

Q- havaintoja, blogi jossa välillä hauskoja postauksia!

Rocky, tämäkin kohta oli vaikea valita, mutta ehdottomasti eniten minulle opettanut poni. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Sarjaeste, niitä vihaan. En vaan ikinä onnistu ratsastamaan hyvin sisään jolloin kostautuu b-osalla...

Tavoite, niitä jokaisen ratsastajan tulee asettaa itselleen. Minullakin on omat.

Uni, tärkeää niin ratsastajalle, kuin hevosellekkin.

Valmentaja, etenkin minulle ratsastajani se on se tärkein tekijä, varsinkin jos haluaa pärjätä

Whitaker John, yksi ratsastusidoleistani.

X, tästä tulee mieleen vain ruotsalainen ristikko, ja kyllä tavallinenkin.

Yellow, tai siis Jerry, tällä hetkellä tärkein hevonen.


Z- tämä jää toistaiseksi mysteeriksi, nimittäin ei tule mitään Z:lla alkavaa mieleen.

Å- tämäkin jää mysteeriksi.

Äksy, valitettavasti tunnun keräilevän ympärilleni hevosia jotka ovat tavalla tai toisella äksyjä hoitaessa.

Ötökät, niitä kesällä piisaa ja minua ainakin ärsyttää ylikaiken kun kaiken maailman paarmat kiusaa kun yrittää ratsastaa..


Mitä mieltä te olette tälläisistä postauksista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti