Joulukalenterin 5. luukku- Ajatuksia asiasta

5. LUUKKU ~ Ajatuksia asiasta

Nyt lähiaikoina on puhuttanut Hevosurheilussa ollut kolumni jonka on kirjoittanut Jonathan Silfver. Kolumni käsittelee aihetta, joka on totta monella tapaa. Aihetta joka koskettaa meitä kaikkia hevosten kanssa tekemisissä olevia sekä ulkopuolisia. Aihe on hevosen aliarvioiminen, tai ei välttämättä aliarvioiminenkaan vaan se, että tiedostetaan riskit mutta ei kuitenkaan tehdä asian hyväksi mitään. Ehkä välinpitämättömyys olisi oikea sana, ja se että tietysti tapaturmasta syytetään jotain muuta eikä katsota peiliin ollenkaan. 

Hevonen on arvaamaton eläin ja tunnustan myös itse sortuneeni tähän välinpitämättömyyteen varsinkin tutun hevosen kanssa. Joidenkin hevosten kanssa olen paljon varautuneempi, tein mitä tein mutta joihinkin tulee luotettua liikaa ja joskus sekin on kostautunut. Asenteella; "ei se ennenkään oo mitään tehnyt", ei pääse kovin pitkälle vaan lähinnä tippuu omaan kuoppaansa. 

Kyllä, myös asioita tapahtuu sattumalta ja on tuurista kiinni kuinka niissä lopulta käy, mutta varautumalla ja tiedostamalla vaarat minimoi riskiä. Tietysti on mahdollista että ei voi tehdä mitään, mutta  jossittelu ei oikeastaan asiaa auta yhtään.

Tähän asiaan tietysti liittyy auton ohittaminen maastoillessa. Niinkuin kolumnissa sanottiin- mistä sellainen autoilija, joka ei tiedä hevosista mitään, tietää miten hiljaa on tarpeeksi hiljaa? Jonkun hevosen voi ehkä ohittaa vauhdikkaamminkin, mutta toisen kanssa pitää pyytää autoilijaa pysäyttämään. Vain ratsastaja voi kertoa autoilijalle voiko tulla ohitse, vai onko parempi että pysähtyy ja pääset hevosen kanssa pois alta tai alas selästä tarpeen vaatiessa.

Ratsastajana tai hevosen käsittelijänä meidän pitää tietää, mitä juuri sen hevosen kanssa voi tehdä. Liikaa ei kumminkaan voi luottaa, sillä yleensä juuri sen tutuimman ja luotetuimman hevosen kanssa sattuu ja tapahtuu. Tämäkin luki kolumnissa, ei tokikaan näillä sanoilla mutta asian ydin oli sama. Liika luottaminen eläimeen, jolla on pakoreaktio ei aina ole hyvästä ja tähän minulla onkin esimerkki. 

Jerryhän on niin sanotusti varma eikä se ole juuri ikinä mitään säikkynyt. Mutta en voi sanoa että ei ikinä. Viimeksi viime Kallen valmennuksessa marraskuussa loppuraveissa kuului pieni kolahdus ulkopuolelta, ilmeisesti tuulen aiheuttamana ja poni yritti lähteä ääntä karkuun. Olin itse kuitenkin hereillä hyvin eikä se kerennyt montaa laukka-askelta ottaa kun oltiin taas ravissa. Mutta entä jos sielä olisi ollut joku kokematon? Todennäköisesti Jerry olisi lähtenyt tätä kuskaamaan ilman jarruja. Kerran meinasimme myös kaatua kun oven takana oli seuraavan ryhmän ratsastajia odottelemassa ja poni yritti lähteä sitä pakoon. Tällöin vähän itsekkin yllätyin tilanteesta ja olin hetken hukassa, kunnes taas sain ponin hallintaani.

Kuvassa Jenna Dahlbo 

Yleensä kokemus tuo itsevarmuutta, mutta liika itsevarmuus on huono asia, sillä me ihmiset olemme ihan hvetin tyhmiä ja rupeamme rehentelemään, emmekä enää huomaa vaaraa. Ja silloin kun on "kyllä mä tän osaan"- asenteella liikenteessä vaarantaa varomattomuuttaan itsensä, hevosensa ja ehkä jopa muitakin ihmisiä. Kokemattomilla ongelma on taas toinen- ollaan varovaisempia, mutta ei osata reagoida tilanteessa oikein ja taas toistuu sama litania. Yrittäkäämme siis välittää tästäkin asiasta- eli hevosten kanssa sattuu ja tapahtuu, mutta yritetään edes minimoida riskejä. Oikeanlaiset varusteet tietysti auttavat tapaturman sattuessa, eikä humputella ilman kypärää vaikka kuinka olisi "turvallinen hevonen"

Vaikka aina sanotaan että ei saa pelätä hevosen seurassa sillä se aistii sen, on se pötypuhetta sillä pelko on ihan tervettä ja silloin tietää että joku asia saattaa olla tai jopa on vaarallinen. Liika pelko tietysti lamaannuttaa ja sen pois kitkeminen on pitkä prosessi. Terve pelko on kumminkin tilannekohtainen, lyhyt pelko tila siitä että joku asia ei välttämättä onnistukkaan ja silloin voi sattua. Minulla on myös pelkoja hevosten kanssa; omaan silmään liian isot esteet saavat jännityneeksi, mutta tästäkin olen pääsemmässä yli. Myös tippuminen kammottaa sllä joka kerta sattuu, yleensä selvitään säikähdyksellä, pari kertaa olen joutunut lähtemään ambulanssilla. Mutta minussa on myös itsevarmuutta eli en pelkää hevosta itsessään vaikka se olisi vähän 'tyhmä', eli tiedän että pärjään varmemmin vaikeissa tilanteissa. Kun pelon ja itsevarmuuden tasapainon löytää, on aika hyvässä jamassa.

Pahoittelen jos teksti on sekavaa, mutta en vaan jotenkin saanut ilmaistua kaikkea niin selkeästi kuin olisin halunnut ja nämä ovat vain minun mielepiteitäni, joten toivon ettei tästä nouse mitään haloota. Tekstin pohjana olleen kolumnin voit lukea tästä.