Joulukalenterin 2. luukku- Elämäni hevoset

LUUKKU 2. ~ Elämäni hevoset

Ratsastuskoulu oppilaana olen ratsastanut paljon erilaisia hevosia ja jotkut niistä ovat opettaneet enemmän kuin toiset tai niistä on muuten vaan tullut tärkeämpiä kun muista. Tietysti jokaisella on se oma lempihevonen, mutta se ei välttämättä ole se joka on opettanut paljon. Tai vastaavasti hevonen joka on opettanut paljon, mutta silti listaa katsoessasi kiroat mielessäsi kun joudut taas menemään sillä, "tallin kamalimmalla kopukalla". Mutta eihän mikään hevonen ikinä kamala ole, joistakin ei vain yksinkertaisesti pidä. Joillakin taas se lempihevonen, joka yleensä on se tärkein hevonen ratsastuskoululaiselle, on tallinomistajan kisaratsu, jonka selkään ei ikinä ole päässyt. Oman hevosen omistajat on ihan omaa luokkaansa, mutta välttämättä se oma hevonen ei pääse kaikista tärkeimmäksi listalla, vaan se saattaa olla ratsastuskoulun lihava shetlanninponi jonka selässä oli ihka ensimmäisellä ratsastustunnillansa tai naapurin Matin suomenhevosruuna jota pikkutyttönä sai käydä hoitelemassa.

 Tässä postauksessa kerron itselleni tärkeimmistä ja minua eniten opettaneista hevosista.

 Aloitetaan siitä kenestä ei ole kuvia; Winnie The Pooh eli tutummin Nalle oli jo pitkän iän saavuttanut pieni herrasmies. New forest- rotuinen rautias ponivaari oli melkeinpä jokaisen alkeisratsastajan lempiponi. Nallella ratsastin elämäni ensimmäisen ratsastustunnin ja sen jälkeen ikuinen heppakärpänen puraisikin eikä eroon pääse. Eipä sillä että se haittaisi! Nalle oli sympaatiinen herrasmies joka opetti melkeinpä kaikki Manunkylän uudet heppatytöt ja -pojat ratsastuksen saloihin. Ratsastuskoulu-uransa jälkeen Nalle opetti vielä naapurin Fanny- tytön ratsastuksen maailmaan ja lähti sitten takaisin entiselle omistajalleen viettämään ansaittuja eläkepäiviään. Nykyään Nalle laukkaa jo vihreimmillä laitumilla. Nalle sukupostissa.

Toinen minua ehdottomasti eniten opettaneista poneista on,  new forest- poni Richart Rainbow eli Rikke. Rikkekin on jo päässyt eläkepäiviä viettämään, mutta tuntiponina ollessaan oli koonnut ympärilleen pienen, pientä ponia palvovan joukon ja joudun tunnustaa kuuluvani tähän fanikerhoon. Rikke on ehkä jästipäisin poni millä olen ratsastanut, mutta meillä synkkasi aina hyvin. Kyllähän silloin aloittelevana hoitajana Riken kanssa se pari kertaa karkasi syömään, mutta opin pian tälläiset pienet karkuteille lähtemiset estämään. Ratsastaessa poni joko liikkui, lempiaskellajina pukkilaukka, tai pysyi visusti jalat maahan liimattuna, tai pikemminkin ruuvattuna kun ei sitä millään meinannut saada liikkumaan! Mutta sitten kun Riken sai ymmärtämään että tänään ratsastaja määrää, se osasi vaikka mitä. Ratsastin Rikellä monta vuotta melkein joka viikko, joten aika hyvin pääsin jo poniin jyvälle. Rikke sukupostissa.

Jos tähän väliin jonkun muunkin rotuisia poneja; risteytysponiruuna Moorits tutummin Mortti. Mortti on jonkunsortin risteytysponi (ainakin eestinhevosta ja arabia), korkeudeltaan vain vaivaiset 130 cm mutta eihän se koko ole este. Poni osaa hypätä ja miellyttää kun siltä osaa pyytää. Alkeisratsastajia Mortti kantaa kiltisti selässä, mutta kokeneemmilla ei anna mitään ilmaiseksi, mitä ei pyydä. Mortilla olen startannut ensimmäiset ratsastuskouluoppilaiden mestaruuteni ja jos en itse olisi ollut hukassa oltaisiin voitu pärjätä- poni nimittäin tsemppasi hirveästi!

Sitten ehdottomasti minulle tärkeimpään hevoseen, tai siis poniin ja jälleen kerran yksi new forest- poni lisää. Rocky, oikealta nimeltään Rocky Golden Boy on opettanut minulle ehdottomasti eniten. Se ei tee yhtään mitään mitä siltä ei osaa pyytää ja esteillä saattoi vetää jo puomilla liinat kiinni jos ratsastaja ei ollut hereillä. Oikean ratsastajan kanssa poni on oikea helmi. Meillä synkkasi hyvin ja sain sen pelottavimpienkin erikoisesteitten yli. Rockynkin kanssa starttasin oppilaiden mestaruuksissa, vähän heikommalla menestyksellä mutta seuran ja kaupungin mestaruuksissa saatiin junnujen kouluosuudelta pronssia!  Hoitaessa Rocky söi pikkulapset elävältä ( tai ainakin yritti), eikä sitä oikeastaan kukaan muu kuin minä laittanut karsinassa kuntoon tunnille. Rockyn kanssa meillä tuli yhteisiä vuosia ainakin kolme. Menin ponilla siis lähes joka viikko, joskus muutamankin kerran viikossa ja aina tallilla ollessa hoidin sen. Rocky sukupostissa.

Sunrises Parade, eli Pampula tuli 2014 talvella Manunkylään, omistajansa Sari Puusaaren joukossa. Pampula tekee vaihtelevasti tunteja kokeneilla ratsastajilla ja sainkin sen kerran ratsukseni melkein heti tulonsa jälkeen. Sannan mielestä se olisi ollut minulle hyvä talent- hevonen kun Rocky oli vähän semmoinen mitä se on. Meninkin Pomppiksella parit valmennukset, mutta sitten sen rupesi ontumaan ja lopulta menin valmennukset Rockyllä. Pampulan tullessa kuntoon rupesin taas menemään sillä enemmän, mutta tamma keräsikin itseensä hyväisesti virtaa ja joutui melkeinpä joka tunti ratsastaa gramaanit päässä että se pysyi aisoissa. Ja kun hypätä ei voinut gramaanit päässä piti suuhun tunkea lisää rautaa että poni pysyi käsissä isommilla esteillä, ongelma ei 60-70 korkeudella ollut ongelma, mutta 90 siirtyessä rupesi olemaan hankalaa löytää paikkaa kun hevonen räjähtää käsiin. Pampula opetti minulle siis aivan erityyppiseen ratsastukseen kuin esim Rockyn kanssa, jota sai potkia eteen. Pampula oli herkkä ratsastaa, mutta ei aina halunnut kuunnella ratsastajan ohjeita vaan teki maneesin takanurkasta pukkisarjat ja kiitolaukkaa. Kyllä se siitä rauhoittui hieman ja sitten pystyi ja hyppäämään pikkuhiljaa taas kolmipalalla. Vaikka en Pampulalla kauaa ratsastanut se opetti mulle paljon herkkien ja kuumien hevosten ratsastamisesta. Pampula sukupostissa.

Nyt kun on hevosiin asti päästy niin seuraavaksi pieni silakka, trakhener- ruuna Opaal tuttujen kesken ihan vain Olli. Olli on erittäin herkkä ratsastaa, ja muutenkin vähän heikkohermoinen. Ratsastaessa ei kuitenkaan anna mitään ilmaiseksi jaa tekee vaan sen verran mitä pyytää. Osaa kyllä vaikka ja mitä jos vaan haluaa! Ollilla on hyppääminen lopetettu kokonaan, sillä hevosella ei siihen itsevarmuutta ollut yhtään ja kielteli todella helposti pienemmillekkin esteille, kun ei vain uskaltanut hypätä. Itsekin monet kerrat ruunan selästä alas pyörähdin äkillisen stoppauksen seurauksena. Ollist tuli minulle jo tärkeä monta vuotta sitten kun muksuna oltiin keskiviikkojen kesätunnin paras ryhmä ja saatiin mennä "aikuisten hepoilla" myös. Myöhemmin olen startannut Ollilla heA luokkia prosentit pyörineet 60 molemmin puolin. Herkkä hevonen kaikin puolin, mutta niin ihanan symppis! Olli sukupostissa.

Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä; tällä hetkellä minulle tärkein hevonen tai siis poni- Jerry. Keltaisen ponin nimi on osuvasti Yellow. Jerrystä tarkempia tietoja voitte lukea ylhäältä bannerin alta Yellow- kohdasta. Tässä ponissa on vain jotain, vaikka se välillä on vähän pölkky. Jerry on opettanut minua tässä vuoden aikana ratsastuksesta sellaista, mitä en ole muiden kanssa oppinut sillä se on aivan erityyppinen kun mikään ennen ratsastamistani hevosista, niin vaikea mutta niin helppo kun löytää oikeat nappulat. Ja joka kerta se yllättää, joskus hyvällä ja joskus pahalla. Jerry sukupostissa.

Eka kerta kun menin Jerryllä, vähän on meno muuttunut.. :D